No niin. Hyvinkään kameraseura on kunnostautunut ja saanut myös kaikki filmisarjan palkitut kuvat webbiin. Eli nyt minunkin kilpailukuvani löytyvät tuolta kameraseuran sivuilla olevasta galleriasta.
Updates from kesäkuu, 2005 Hide threads | Näppäimistön pikavalinnat
-
Fotopyrähdyksen kuvat webissä!
yoko
-
Kilpailukuvat
yoko
Hyvinkään Kameraseuran sivuille on tullut Fotopyrähdyksen voittajien kuvia (valitse Kuvagalleria vasemmasta laidasta). Valitettavasti ainakin vielä filmisarjasta on vain voittajan kuvat näkyvillä. Liekö laiskuutta scannaajassa? Toivottavasti toisen ja kolmannenkin kuvat ilmestyvät samaan paikkaan lähiaikoina.
-
Voitto kotiin :-)
yoko
Tai no melkein. Eli tuossa aiemmin kerroin osallistumisestani Hyvinkään Kameraseuran järjestämään lyhyeen fotomaratoniin Fotopyrähdykseen. Tapahtuman palkintojenjako oli eilen ja meikäläinen sai käydä pokkaamassa filmisarjan kolmannen palkinnon. Aika hienolta tuntui. Kuvanikin (jotka siis näin ensikertaa eilen) olivat hyvin lähellä sitä, mitä olin ajatellut. Kovasti epäilin että osassa kuvista olisi syväterävyys jäänyt liian pieneksi, kun käytin uutta 85mm potretti linssiä, jonka ominaisuuksia en vielä oikein tunne. Kuvat olivat kuitenkin ihan kunnossa. Tuomariston arvio sarjastani oli: “Kuvasarja muodosti yhtenäisen kokonaisuuden ja kuvaajan persoonallinen ote pääsi sarjassa oikeuksiinsa.” Oikein mairittelevaa
Minun ja tietenkin muiden voittajien kuvia voi ja kannattaa käydä vilkaisemassa Hyvinkään kirjastossa, jossa ne ovat näytillä seuraavat kolme viikkoa (18.6 asti). Lisäksi kuvien on lupailtu tulevan Hyvinkään Kameraseuran webbi sivuille. Vielä ne siellä eivät olleet, mutta laitan suoran linkin, kun ne sinne ilmestyvät.
-
Fotopyrähdys
yoko
Eilen osallistuin usean muun Salamaklubin edustajan kanssa Hyvinkään Kameraseuran järjestämään lyhyeen fotomaratoniin Fotopyrähdykseen. Kisan aiheet olivat tällä kertaa seuraavat:
- Päiväuni
- Vauhdilla
- Tummaa pintaa
- Kevättä rinnassa
- Merkillistä
- Lemmikki
Kuvat piti kuvata kolmessa tunnissa ja aiheiden mukaisessa järjestyksessä. Filmikameroilla homma on tällaisissa matarooneissa niin sanotusti laaki ja vainaa sillä palautettavalla filmillä tule olla vain yksi kuva per aihe. Digeillä homma on hieman helpompaa, koska esim. eilisessä maratoonissa epäonnistuneet kuvat sai poistaa. Mitään käsittelyä digisarjassakaan ei suvaittu ja kuvat oli kuvattava oikeassa järjestyksessä. Valitettavasti omia kuviani en tässä voi julkaista, koska osallistuin kilpailuun perinteisellä filmikameralla ja kuvat ovat vielä tuomariston arvosteltavina. Ehkäpä sitten kun kuvat palautetaan… Lohdutukseksi ohessa kuva kuukauden takaiselta Pariisin reissultani. Vieläkään en ymmärrä miten tuohon kuvaan tuli noin upeat värit. Ikävä kyllä kuva on hieman tärähtänyt…
-
Picasa 2
yoko
Tarvitsetko helppoa kuvien arkistointi ja muokkaus softaa? Minua alkoi riepoa kuvien käsittely Photoshop Elementsillä. Onhan se monipuolinen ja sillä voi tehdä mitä vaan, mutta silloin kun täytyy nopeasti vähän fixailla vaikka jotain matkakuvia, niin se on tuskastuttavan h i d a s. Itse olen alkanut käyttämään Googlen ilmaista Picasa 2 ohjelmaa tällaisten peruskuvien säilömiseen ja muokkaukseen. Lataa täältä. Softassa on kivoja (joskin melko turhia) lisäominaisuuksia:
-
Jock Scott
yoko

