Kävin elokuun alussa kiertämässä Herajärven kierroksen Kolilla (Vuoden retkikohde 2007). Säät olivat todella lämpimät, joten reitin ongelma eli juomaveden puute korostui mukavasti. Onneksi mukanani oli vedenpuhdistuspumppu, joten suolampienkin vesi kelpasi juotavaksi. Muutamia kuvia reissusta, tällä kertaa Googlen Picasawebissä…
Updates from elokuu, 2007 Hide threads | Näppäimistön pikavalinnat
-
Herajärven kierros
yoko
-
Åren reissun kuvia
yoko
Latailin Flickriin muutamia kuvia Åren reissulta. Täytyy sanoa että sää reissulla todella suosi! Se varmasti näkyy myös kuvista.
Päivittelin myös pitkästä aikaa tätä blogia. Nyt rakenne ja ulkonäkö on aika hienot, mutta se ei tietysti paljoa auta, kun ei tule kirjoiteltua. No tekniikan testaustahan tämä
-
Kuvia Saariselaltä
yoko
Näin jälkikäteen latasin Flickriin muutaman kuvan viime talven Saariselän reissulta.
-
Kuvia Lapin vaellukselta
yoko
Latasin muutamia kuvia kesän Lapin vaellukselta nettiin. Matkasimme neljän äijän porukalla Saamenpolkua Näätämöstä Sevettijärvelle kalastellen. Valitettavasti viikon reissu jäi osaltani puoleen, kun mursin jalkani ja poistuin helikopterilla takavasemmalle…
-
Salamaklubi Ristiinassa
yoko
Pitkästä aikaa uutta tavaraa sivuille
Elikkä täältä löytyy muutamia kuvia Salamaklubin syysretkeltä Ristiinasta. -
Uusi kuvia Ketunkierrokselta
yoko
Ihan testatakseni tuota SimpleVieweriä tein Ketunkierroksen kuvista pienen galleria. Tästä löytyy…